MARSIN YKSITYISYYDEN SUOJAA KOSKEVAT PERIAATTEET
Me välitämme yksityisyyden suojastanne. Haluamme kertoa Teille yksityiskohtaisesti niistä periaatteista ja siitä käytännöstä, jonka olemme omaksuneet suojellaksemme yksityisyyttänne niin, että voitte luottaa tapaan, jolla käsittelemme meille uskomianne henkilökohtaisia tietoja. Palvelimet, jotka mahdollistavat näiden internet-sivujen selailun eivät välttämättä sijaitse siinä maassa, josta tulitte kotisivuillemme, mutta me keräämme, käsittelemme ja käytämme henkilökohtaisia tietoja ainoastaan tässä esitettyjen periaatteiden mukaisesti. Tästä syystä käyttöömme saamiamme henkilökohtaisia tietoja voidaan luovuttaa ulkomaille.
Vaikka aikomuksenamme ei olekaan muuttaa periaatteitamme kovin usein, on kuitenkin hyvä tarkistaa aina kun vierailette sivuillamme, että olette lukenut ja hyväksytte viimeisimmät periaatteemme. Emme tule tekemään sellaisia muutoksia, joilla on takautuvia vaikutuksia, ellemme ole lain mukaan velvoitettuja niihin.
Sivujemme sisältö voi koostua muiden mielenkiinnon kohteiden lisäksi viihteestä, peleistä, resepteistä, kyselyistä, arvonnoista ja kilpailuista sekä mahdollisesti myös mainonnasta ja mahdollisuuksista tehdä ostoksia internetin välityksellä. Tarjolla saattaa olla myös tietoa yhtiöstämme ja tuotteistamme sekä mahdollisuuksista hakea työpaikkaa. Toivomme, että pidätte internet-sivuistamme ja palaatte niille usein!
Pyydämme Teitä ystävällisesti käyttämään hetken aikaanne yksityiskohtaiseen periaatteidemme läpikäymiseen. Auttaaksemme Teitä siinä, olemme laatineet seuraavan lyhyen yhteenvedon:
- Käytämme henkilökohtaisia tietojanne täyttääksemme pyyntönne ja palvellaksemme Teitä paremmin. Emme jaa henkilökohtaisia tietojanne kolmansille osapuolille ilman suostumustanne.
- Lähetämme teille ainoastaan sellaista materiaalia, jonka olette ilmoittanut haluavanne, ja kunnioitamme pyyntöjänne jättäytyä pois, kun ette enää halua saada meiltä sähköpostia tai muuta tietoa.
- Käytämme evästeitä ja jäljitteitä auttamaan meitä ymmärtämään ne ominaisuudet, jotka kiinnostavat vierailijoita, tarjoamaan paremman toimivuuden, sekä tarjoamaan Teille henkilökohtaiseksi tehtyä sisältöä.
- Käytössämme ovat tarkat menettelytavat turvataksemme tietonne ja olemme erityisen varovaisia suojataksemme online –kaupankäynnin yhteydessä meille antamanne luottokorttitiedot.
- Pidätämme oikeuden käyttää tai luovuttaa tietoja tietyissä olosuhteissa, kuten täyttääksemme lakiin perustuvan vaatimuksen tai suojellaksemme omaisuuttamme.
Milloin keräämme henkilökohtaisia tietoja?
Keräämme yksilöiviä henkilötietoja kuten nimiä, osoitteita, sähköpostiosoitteita, harrastus- tai aktiviteettitietoja, demografista tietoa (ikä, sukupuoli, jne..), tietoa makutottumuksista tai mieltymyksistä ja muusta vastaavasta ainoastaan kun vierailija luovuttaa ne vapaaehtoisesti. Vierailija voi päättää luovuttaako hän internetissä reaaliaikaisesti henkilökohtaisia tietojaan osallistuakseen kilpailuihin, saadakseen tietoa tai jättääkseen kommentin, rekisteröityäkseen kanta-asiakasohjelmaan tai keskustelualueelle tai tehdäkseen tilauksen. Voimme hankkia yhteystietoja, demografista tai muuta tietoa myös muista lähteistä. Asiakkaidemme hyväksi ja palvellaksemme Teitä paremmin me yhdistelemme tietoja. Voitte milloin tahansa päivittää tai korjata yhteystietonne tai muuttaa tarjousten ja tietojen vastaanottoa koskevia mieltymyksiänne.
Ohjeistamme erityisesti lapsia pyytämään vanhemman luvan ennen tietojen luovuttamista tai minkään internet-tilauksen tekemistä sekä kehotamme vanhempia valvomaan lastensa internetin käyttöä. Saatamme kysyä lapsilta heidän ikäänsä, jotta voimme tarjota heille heidän ikäänsä ajatellen ajankohtaista sisältöä sekä täyttääksemme tiettyjä lainsäädännön asettamia vaatimuksia; jos saamme tietää, että olemme tekemisissä lapsen kanssa, saatamme pyytää häneltä vanhemman sähköpostiosoitetta sekä yritämme ottaa vanhempaan yhteyttä saadaksemme selville, onko lapsella lupa luovuttaa meille tietoja. Noudatamme erityisiä menettelytapoja lasten kohdalla. Ellette näe linkkiä ”Tärkeä ilmoitus vanhemmille” –kohtaan internet-sivuillamme, emme siinä tapauksessa tietoisesti kerää mitään henkilökohtaisia tietoja lapsilta kyseisellä internet-sivulla.
Mitä teemme henkilökohtaisilla tiedoilla?
Keräämme yksilöiviä henkilötietoja, jotta voisimme ottaa Teidät mukaan kilpailuihin ja ilmoittaa Teille niiden tuloksista, jotta voisimme lähettää Teille sähköpostilla päivityksiä ja uutisia, vastataksemme kysymyksiinne tai kommentteihinne, rekisteröidäksemme Teidät tiettyjä ominaisuuksia varten, tuottaaksemme henkilökohtaiseksi muokattua sisältöä ja tietoja ja/tai lähettääksemme tuotteisiimme tai yhtiöömme liittyviä esitteitä, kuponkeja, näytteitä, etuja ja muuta tietoa. Pyydämme meille sähköpostiosoitteensa antavia vierailijoita kertomaan meille, haluavatko he tulevaisuudessa saada lisää meihin tai internet-sivuihimme liittyvää tietoa tai päivityksiä; ainoastaan lisätietoja tai päivityksiä toivovat tulevat saamaan meiltä sähköpostia tai muita yhteydenottoja. Saatamme myös kysyä, haluaisitteko saada tietoa yritysryhmämme muista tuotteista. Ainoastaan nimenomaisesti tällaista tietoa toivovat tulevat sitä saamaan. Jos emme ole varmoja toiveistanne, saatamme kysyä Teiltä niistä. Tarjoamme vierailijoille myös mahdollisuuden jättäytyä pois heti, kun he eivät enää halua saada meiltä sähköpostia tai muuta tietoa.
Joskus tuotemerkkimme tarjoavat etuja, etukuponkeja ja tietoja, mukaan lukien luetteloita, jotka ovat saatavissanne postitse. Esimerkiksi asiakkaidemme tehdessä internet-tilauksen jossain kaupoistamme tai tilatessa luettelomme internetissä, saatamme lisätä heidät luettelon lähetyslistalle. Saatamme käyttää myös kolmansilta tai yleisesti saatavilla olevia listoja tällaisten tietojen lähettämiseen, ja kuten luettelokaupankäynnissä on yleisesti tapana, saatamme vaihtaa omien luetteloasiakkaidemme nimiä ja osoitteita muiden luettelokaupankäynnissä olevien yritysten kanssa (emme kuitenkaan sähköpostiosoitteita, ellei osoitteen haltija ole ilmoittanut suostuvansa siihen), jotka saattavat täten olla teihin yhteydessä postitse. Voitte jättäytyä pois tuotemerkkiemme postituslistoilta milloin tahansa.
Kuten on tavallista useissa liiketoiminnoissa, saatamme ostaa ja käyttää ”opt-in” -sähköpostilistoja ottaaksemme yhteyttä mahdollisiin asiakkaisiimme. Kunnioitamme poisjättäytymistä koskevia pyyntöjä ja pyydämme niitä, jotka toimittavat listoja, varmistamaan meille, että ainoastaan sellaisten kuluttajien sähköpostiyhteystiedot on toimitettu, jotka ovat ilmoittaneet haluavansa saada tarjouksia ja tietoja sähköpostitse.
Henkilökohtaisia tietoja käytämme yksinomaan me itse, tytäryhtiömme, agenttimme tai yhteistyökumppanimme, jotka auttavat meitä näiden internet-sivujen ja niiden sisällön sekä näillä sivuilla tarjottavien tuotteiden ja palvelujen luomisessa, vastataksemme pyyntöihinne (kuten internet-kauppatilausten täyttäminen tai arvontojen tai promootion tarjoaminen) sekä palvellaksemme Teitä paremmin näiden periaatteiden mukaisesti. Tietoja saatetaan jakaa ja yhdistellä nykyisten ja tulevien konserniyhtiöidemme, tytäryhtiöidemme ja muiden intressiyhteisöjemme kanssa parantaaksemme tehokkuutta ja minimoidaksemme Teihin liittyvien yhteydenottojemme päällekkäisyyttä. Tämän lisäksi saatamme joskus kysyä Teiltä, saammeko jakaa tietojanne tietyille kolmansille osapuolille. Ilmoitamme Teille tietojen keräämishetkellä, mikäli tällainen kolmansien osapuolten kanssa suoritettava tiedon jakaminen on odotettavissa. Lisäksi ilmoitamme millaisista yrityksistä on kyse ja mitä tietoja jaamme (kuten posti- tai sähköpostiosoitteenne). Jaamme ainoastaan sellaisia tietoja, joiden jakamiseen te annatte suostumuksenne. Jaamme henkilökohtaisia tietoja ainoastaan sellaisten tahojen kanssa, jotka ovat sitoutuneet noudattamaan tarkkoja periaatteita.
Kuinka me käytämme ”evästeitä” (ns. cookies) ja “jäljitteitä” (ns. Web beacons)?
Mitä ovat evästeet?
”Evästeet” ovat datatiedostoja, joita internet-sivu lähettää tietokoneellenne silloin kuin katselette internet-sivua. Nämä datatiedostot sisältävät tietoja, joiden avulla internet-sivumme muistavat tärkeitä tietoja, jotka tekevät internet-sivujemme käyttämisen Teille tehokkaammaksi ja hyödyllisemmäksi. Internet-sivumme käyttävät evästeitä erilaisiin tarkoituksiin. Käytämme evästeteknologiaa ja IP -osoitteita saadaksemme kotisivuillamme vierailijoilta muita kuin henkilökohtaisia tietoja ja myös tarjotaksemme rekisteröityneille käyttäjille parhaan mahdollisen henkilökohtaisen internet-kokemuksen.
Kuinka käytämme evästeitä?
Internet-sivuillamme käyvät vierailijat käyttävät erilaisia internet-selaimia ja erilaisia tietokoneita. Tehdäksemme vierailunne käyttämällänne laitteistolla mahdollisimman helpoksi, tutkimme automaattisesti vierailijoiden käyttämän selaintyypin (esim. Internet Explorer, Netscape) ja käyttöjärjestelmän (esim. Windows, Macintosh) sekä vierailijan internet-palveluntarjoajan verkkotunnuksen. Seuraamme myös vierailijoiden kokonaismäärää internet-sivuillamme, jotta voisimme ylläpitää ja parantaa internet-sivujamme; yksilöiviä henkilökohtaisia tietoja ei erotella tätä tarkoitusta varten. Tämä tieto kertoo meille, mistä ominaisuuksista ja osioista suurin osa vierailijoistamme pitää eniten, mikä auttaa meitä pitämään internet-sivumme ajankohtaisina ja kiinnostavina vierailijoidemme enemmistölle.
Käytämme evästeitä myös pyrkiessämme estämään lapsia pääsemästä internet-sivujemme tiettyihin osioihin tai käyttämään tiettyjä ominaisuuksia, jotka on tarkoitettu vain aikuisille.
Kuinka käytämme evästeitä tehdäksemme kokemuksenne internet-sivuistamme henkilökohtaiseksi?
Evästeteknologia auttaa meitä tuottamaan sellaista sisältöä, joka on suunniteltu vierailijan kiinnostuksen kohteiden mukaan ja joka mahdollistaa sen, että voimme tehdä tuotteiden tilaamisen, arvontoihin ja kilpailuihin osallistumisen sekä muiden toimintojen tarjoamisen internet-sivuillamme helpommaksi vierailijoillemme. Internet-sivut, joilla reaaliaikainen ostosten tekeminen on mahdollista, käyttävät evästeitä muistamaan ja käsittelemään ostoskorissanne olevia tuotteita. Sikäli kun se on sallittua, saatamme yhdistää henkilökohtaisia tietoja evästetiedostoon tällaisissa tapauksissa.
Entä jos Te ette halua evästeitä?
Jos ette halua evästeitä, voitte asettaa tietokoneenne varoittamaan Teitä aina kun evästeitä lähetetään tai kytkeä pois toiminnasta kaikki evästeet selaimenne kautta (esim. Internet Explorer tai Netscape Navigator). (Tarkistakaa selaimenne HELP-valikosta opetellaksenne, mikä on oikea tapa muuttaa tai päivittää evästeet). Jos teette evästeet toimintakyvyttömiksi, ette ehkä pääse käyttämään joitakin yllämainittuja toimintoja.
Mitä ovat jäljitteet ja kuinka me käytämme niitä?
Jotkut meidän internet-sivuistamme ja sähköpostitiedotteistamme saattavat sisältää jäljitteitä, joita kutsutaan myös englanninkielisillä nimillä ”one pixel GIFs”, ”clear GIFs” tai ”pixel tags”. Ne auttavat meitä laskemaan internet-sivuillamme niitä selanneet vierailijat. Mainossähköpostiviesteissä ja sähköpostiuutislehtisissä esiintyvinä ne auttavat meitä laskemaan, kuinka moni niiden tilaajista on lukenut ne. Jäljitteet auttavat meitä laatimaan tilastotietoa palveluista ja ominaisuuksista, jotka kiinnostavat kuluttajia eniten voidaksemme luoda henkilökohtaisempaa sisältöä. Niitä ei käytetä henkilökohtaisiksi identifioitaviin tietoihin pääsemiseksi ilman suostumustanne.
Entä keskustelualueet (chat rooms), ilmoitustaulut tai muut interaktiiviset alueet?
Saatamme tarjota keskustelualueita, ilmoitus- tai tiedotustauluja tai interaktiivisia alueita, joihin vierailijat voivat laittaa kommentteja tai tietoa muiden vierailijoidemme iloksi. Jos kyseessä on keskustelualue, ilmoitus- tai tiedotustaulu tai muu interaktiivinen alue, jossa näillä internet-sivuilla saatetaan julkistaa henkilökohtaisia tietoja, pyydämme huolehtimaan siitä, että tarkistatte keskustelualueita koskevat sääntömme ennen sisäänkirjautumista, sillä ne tulevat Teitä sitoviksi, samoin kuin Yleiset Sopimusehtomme. Keskustelualueita koskevat sääntömme sisältävät ikä- ja muut osallistumisrajoitukset sekä yleiset tiedot vaatimuksista vanhempien luvan saamisesta lasten osallistumiselle, silloin kun heidän osallistumisensa on sallittu. Kuten tiedätte, kaikki mitä ilmoitatte internetissä, on koko maailman nähtävänä. Me emme takaa emmekä vastaa tiedoista, jotka ilmoitatte vapaaehtoisesti.
Onko luottokortteja/kaupankäyntiä koskevat tiedot suojattu?
Kaupankäyntinne turvallisuus ja varmuus on meille tärkeää. Käytämme SSL (Secure Sockets Layer) –teknologiaa ollaksemme yhteydessä selainohjelmanne kanssa, kun tilaatte meiltä internetin välityksellä ja tässä yhteydessä luovutatte meille luottokortti- tai vastaavia tietojanne. SSL on alan standardoitu turvallisuusprotokolla, jota käytettäessä internet-tilauksenne yhteydessä meille lähettämänne luottokortti-, kaupankäynti- tai muiden tietojen sieppaaminen on äärimmäisen vaikeaa. Muilta osin tiedonsiirtoa meille ja meiltä ei ole salattu tai muuten varmistettu. Käytössämme on varotoimenpiteitä suojellaksemme luottokorttitietojanne sisäisissä järjestelmissämme.
Mitä teeMME suojatakseMME henkilökohtaisia tietoja?
Olemme ottaneet käyttöön suojatoimenpiteitä varmistaaksemme, että sisäiset menettelytapamme vastaavat korkeita toimintaperiaatteitamme. Teemme myös parhaamme varmistaaksemme, että kolmannet osapuolet, jotka työskentelevät alihankkijoinamme saadaksemme nämä internet-sivut ja niiden sisällön käyttöönne ja täyttääksemme tilauksenne ja pyyntönne, sitoutuvat suojaamaan henkilökohtaisia tietoja, jotka heidän on saatava tietoonsa palvellakseen internet-sivujamme ja vierailijoitamme.
Entä linkit muille internet-sivuille?
Mitä muuta TeIDÄN TULISI tietää?
Pidätämme oikeuden käyttää, säilyttää tai luovuttaa tietoja, joita tarvitaan lain, muun säädöksen, tai lakiin tai muuhun säädökseen perustuvan vaatimuksen täyttämiseksi, kuluttajien valitusten, tai mahdollisten lainvastaisuuksien tutkimiseksi, internet-sivujen koskemattomuuden säilyttämiseksi, Teidän pyyntöjenne täyttämiseksi tai oikeudellisessa tutkinnassa auttamiseksi.
Mitä TEIDÄN pitäisi tehdä, jos TEILLÄ on kysymyksiä, haluaISITTE hakea, päivittää tai poistaa TEITÄ koskevaa tietoa, tai jos eTTE tulevaisuudessa halua saada Meiltä yhteydenottoja?
Jos haluatte meidän hakevan, päivittävän, muuttavan tai poistavan meillä olevaa Teitä tai lastanne koskevaa tietoa (soveltuvia laillisia poikkeuksia lukuun ottamatta), jos ette halua, että teihin otetaan yhteyttä tulevaisuudessa, tai Teillä on kysymyksiä yksityisyyden suojaa koskevista periaatteistamme, ottakaa ystävällisesti yhteyttä yksityisyyden suojaa koskevien asioiden koordinaattoriimme (Privacy Coordinator) osoitteessa privacy@mars.com. Voitte myös kirjoittaa, lähettää telefaksin tai soittaa yksityisyyden suojaa koskevia asioita maailmanlaajuisesti konsernissamme hoitavan koordinaattorimme toimistoon. Hänen yhteystietonsa ovat:
Privacy Coordinator
Mars, Inc.
800 High Street
Hackettstown, N.J. 07840, USA
Puhelin: 1-908-852-1000
Telefaksi: 1-908-850-2624
Päivitetty 10. tammikuuta 2005
|